Читать книгу Matka-kuvaelmia Englannista онлайн

36 страница из 39

Tämä kaikki painoi raskaasti mieltäni. Edelleen oli minut huolestuttanut kertomukset seuraelämän jäykistä tavoista ja muodoista kanavan toisella puolen. Vaan kun nauttii vapaa-aikaa, niin on ensimmäinen virkistyksen ehto, että voi liikkua hiukan vapaasti. Mutta minulle oli julistettu: "Ken ei käytä meistä ja kahvelia ihan sillä tavoin kuin herrat englantilaiset pitävät sopivana, häntä pidetään auttamattomasti raakana muukalaisena, olkoon hänellä muuten vaikka kaikki ylienkelin tavat", ja sen lisäksi: "Aina kun sikarin poltat, täytyy sinun pahantekijän tavoin paeta kellarikerrokseen tai romuhuoneen viho viimeiseen sopukkaan; jos taas juot lasin olutta tai viiniä, niin ole varma siitä, että joku kiihkeä raittiusmies tai absolutisti jo katselee sinua argussilmin ja farisealaisesti päätään pudistaen tekee ristinmerkin sinun tähtesi." — Mutta erityisenä esteenä oli mielestäni puuttuva kielentaitoni. Mitä ei tunne, sitä ei voi rakastaa. Minä en rakastanut englanninkieltä (en voi nytkään sanoa, että se minusta on kaunista). Minusta tuntui tarpeettomalta oppia sitä kieltä, joka oikeastaan on kauhea sekasotko kaikenkaltaisista kielistä. Ääntäminen ainoastaan oli minusta siinä omituista, mutta sanavarasto on lainattu melkein kaikista muista kielistä. Mutta englannin kielen omituista ääntämistä kaikkine nenä- ja kurkkuäänineen en voinut kärsiä. Pilkkakirves Heikki Heine sanoo siitä: "Ota muutamia sanoja suuhusi, kääntele niitä siinä pari kertaa pitkin ja poikki, sylkäse ne sitten suustasi — se se on englannin kieltä." Tämä kuuluu häijylle, ja häijysti sanottu se onkin; mutta rahtunen sievää siinä sittenkin on. Tätä rahtusta käytin kauan tietämättömyyteni vanhurskauttamiseksi ja pyhittämiseksi. Mutta kuka voi oppia tuntemaan jotakin kansaa ja maata kieltä taitamatta? Mitä minun siis tuli tehdä? Minun täytyi vanhoilla päivilläni vielä kerran alkaa aakkosista englannin kieltä oppiakseni. Tämä oli vaikea tehtävä. Mutta kun siihen voin käyttää varsin vähän aikaa, kun lisäksi en ensinkään voi omistaa itselleni "kielimiehen" nimeä, niin edistyin, opettajani erinomaisesta taidosta ja kärsivällisyydestä huolimatta, tuiki vähän. Kuten pelonalainen sotilas läksin taisteluun. Tieto ett'ei mitään ymmärrä tai ainoastaan puoleksi ymmärtää mitä sanotaan, että joka paikassa tulee ymmärretyksi ainoastaan puoleksi tai kokonaan väärinymmärretyksi, vaikuttaa sen että tuntee itsensä voimattomaksi, nöyryytetyksi ja epävarmaksi, ja käypipä pian sellaisissa oloissa luulevaksi ja ärtyneeksi. Pääsee pian tyhmien kirjoihin muitten, vieläpä omissakin silmissään, kun ei taida puhua eikä kuulla. Mutta kukapa — paitsi mahdollisesti se, joka todella on viisas — tahtoo pitää itseään tuhmana? Kuvittelin siis mielessäni itseäni kaikkialla syrjäytetyksi, ihmisten säälin- vieläpä naurunkin-alaiseksi, ja tuskallinen huoli ja kalvava kaiho täytti tätä ajatellessani mieleni. — Kaikkien muiden onnettomuuksien lisäksi tuli vielä yksi. Ensimmäinen englanninkielinen kirja minkä luin, ja vieläpä vähää ennen lähtöäni, herätti eloon kaiken vanhan ja uuden vihani, kaiken vanhan ja uuden vastenmielisyyteni Englantia vastaan. Kirja oli nimeltään "German Home Life" (Perhe-elämä Saksassa). Kirjan tekijä on muuan "ylhäinen" ja nerokas englannitar. Hän on, kuten itse sanoo, seitsemän vuotta elänyt Saksassa, ja olisi siis voinut jotain nähdä ja oppia. Mutta kirjallansa tekijä todistaa, että hienosti sivistynyt englannitar voi seitsemän vuotta elää toisen kansan keskuudessa tajuamatta sen luonnetta ja omituisuutta sen vertaa, kuin sivistymätön saksalainen ymmärtäisi englannin kansaa elettyänsä seitsemän kuukautta Kentissä tai Wales'issa. Puheena oleva naiskirjailija todistaa kirjallansa, että hänessä, niin nerokas ja terävä kun onkin, on eräs vika, joka valitettavasti löytyy lukemattomissa hänen kansalaisissaan. Englantilaisilta puuttuu yleensä nuorteutta, kykyä rakkaudella tutustumaan toisen kansan omituisuuksiin. Ja tämä puute on yhteydessä puuttuvan nöyryyden ja liiallisen itseensä tyytymisen kanssa. Useimpiin englantilaisiin näyttää syvästi juurtuneen vakuutus, että Englanti on kaiken mitta, että kaikkea siis täytyy mitata englantilaisella mitalla, että kaikki mikä englantilaista on, laatuansa on parasta ja etevintä, niin ett'ei mitään kiistaa siitä tai mitään vertailua saata kysymykseenkään tulla. Seuraus tästä yksipuolisuudesta on, että he vallan hyvin pystyvät tajuamaan toisen kansan vikoja ja puutteita, mutta eivät ensinkään sen hyviä puolia. Tästä katsantotavasta saapi myöskin englantilaisten "taipumaton itsepäisyys" selityksensä, ja siinäpä juuri on yksi pää-syistä siihen vastenmieliseen vaikutukseen, jonka he tekevät muihin. "German Home Life"-nimiseen kirjaan palataksemme, sävyisimmätkin saksalaiset (joihin minä valitettavasti en voi itseäni lukea!) tuntisivat verensä kiehuvan, kun esim. lukevat, että sukanneulos ja hapankaali estävät Saksan naista kaikista aatteellisista pyrinnöistä — että melkein kaikki miehet juoksentelevat kirjavissa virkapuvuissaan ja viettävät paraan osan päiväänsä ravintoloissa — että sopusoinnun ja kauneuden aisti saksalaisissa kodeissa loistaa ainoastaan poissaolollaan — mutta jo riittää ja hyvinkin riittää! Ja sellaista kirjaa ostetaan Englannissa kilvan ja se vahvistaa noitten jalojen saarelaisten luuloa, että he ovat ihmisistä parhaat. Vaan minä tunsin tätä kirjaa lukiessani pakanallisen halun kastaa kynäni sappeen, jos joskus jotain Englannista kirjoittaisin. Ja nyt täytän kumminkin rauhallista mustetta, sillä olen: